Ilja

Iljan kanssa alkoi mennä hurjan huonosti. Se ehti purra kolmea ystävääni, toisia useamminkin kuin kerran. Se hyökkäsi kolmen koiran kimppuun lenkillä. Tuntui, ettei minusta ollut enää taltuttamaan sitä, vaikka miten olisin niin toivonut. Ehdin kuukausien aikana kuitenkin kiintyä siihen, vaikka rankkaa olikin. Sen ei ollut hyvä olla luonani, Ida alkoi pelkäämään Iljaa ja minulla oli pinna kireällä jatkuvasti. En voinut enää ulkoiluttaa niitä samanaikaisesti, joten lenkkejä tuli tehtyä 4-8 päivässä. Aloin olla hyvin väsynyt.

Vihdoin ja viimein Iljasta saatiin ilmoitus lehteen, joka poikikin kaksi perhettä, jotka halusivat tulla sitä katsomaan. Pidin sitä varmuuden vuoksi hihnassa vieraiden saapuessa. Ei kuitenkaan mennyt kahta minuuttia kauempaa kun se oli jo napannut hampaillaan kiinni. Molemmilla kerroilla. Olin jo luovuttaa sen kanssa, mutta viime hetkillä sain yhdistyksen kautta tiedon, että Iljalle oli löytynyt kotihoitopaikka osaavan henkilön luota eikä täten tarvinnut edes harkita lopetusta. Olin niin helpottunut. Toivon todella, että Iljasta saataisiin kuntoutettua vielä kunnon kaveri, sillä sellainenhan se oikeasti olikin - se vain näytti lempeän puolensa ainoastaan minulle.

Haluan muistaa Iljaa hyvällä, vaikka verta hikeä kyyneleitä elo sen kanssa lähinnä olikin. Silloin kun olin kahden sen kanssa sisällä, se kuitenkin oli rakastettava ja ihana miellyttämisenhaluinen karvakorva. Toivon sille vain kaikkea parasta.

Tassuressu

Ilja on tassuressu. Huomasin eilen iltapäivän lenkillä, että se kävelee hassusti ja on muutenkin oudon vaisu. Tutkin tassua kotona ja huomasin tämän palkeenkielen. Verta ei tule, mutta sisus näyttää vähän märemmältä. Olen nyt putsaillut sitä ja rasvaillut, ehkä käväsen hakemassa sidettä sen verran, että saadaan ulkoilujen ajaksi se vähän suojattua.

Saakelin lasinsirut! Oltiin eilen puistossa Falkullassa ja oon varma, että joku dorka on sinne levitellyt jotain teräviä juttuja. Ilja nautti täysin siemauksin kun sai kirmata pitkin aitausta. Katsottiin Idan kanssa penkillä päät kenossa että mikä sitä oikein vaivaa, aika päättömältä sen meno näytti. Ei muuten uskoisi, millaista vauhtia tuo pullukka pystyy ravaamaan! Ei ole Idalla mitään saumaa pysyä perässä.

Tallinnasta sain nahkaisen kuonokopan, jonka kanssa ollaan nyt harjoiteltu sen verran, että poika sietää sen päässään. Eipä se ongelmia ratkaise, mutta estää ainakin pahimmat hyökkäykset muita koiria kohtaan, eikä minun tarvitse enää jännittää sitä niin.

Muutoin pojun kanssa on alkanut vähitellen sujua paremmin, jopa lenkeillä. Päivä kerrallaan.

Barfbarf

Ollaan Iljan ja Idan kanssa siirrytty nyt kokonaan BARFiin, kuten jo keväällä suunnittelin. Olen ahminut tietoa raakaruokinnasta ja laskenut lihan, luiden, vitamiinien ja kivennäisaineiden grammamääriä ja suunnitellut viikottaisen ruokalistan. Minimaaliseen pakastelokerikkooni mahtuu valitettavasti äärimmäisen vähän tavaraa kerralla, joten Murren Murkinassa on käytävä u-sein.

Viime viikolla väänsin kunnon mössösetit pakastimeen.

Pakkasesta löytyy myös naudan maksa, sydän, jauhettuja broilerin siipiä, possun selkärankapaloja ja jauhelihaa. Uskokaa tai älkää, tarkkaan harkitulla pakastustyylillä saa lokeroonkin mahtumaan aika paljon tavaraa!

Koirien vatsat oli alkuun vähän koetuksella, Iljalla meni vähän ripuliksi, Idalla sen sijaan kovaksi ja kuivaksi. Ilja alkaa nyt kuitenkin olla tottunut safkaansa. Idalla olen lisäillyt öljyn määrää aamumössössä ja ajattelin lisätä sille myös sekaviljapuuroa iltaruokaan. Se saa lihaluunsa toistaiseksi mössönä, Ilja jaksaa rouskuttaa luita kunnes tulee kylläiseksi. Ida saa sitten järsiä sen jämäpalat.

Ida & Ilja

Ilja haettiin torstaina Porvoon hujakoilta. Ensitapaaminen Idan kanssa oli pelottava - haukkumisesta ei ollut tulla loppua ja vilauttelipa Ida siinä ikävästi myös hampaitaan. Vähitellen kaksikko on tutustunut toisiinsa paremmin ja koirat ovatkin jopa _melkein_ leikkineet keskenään. Vierekkäin kyllä nukutaan ja oleskellaan, mutta pienikin väärä liike niin alkaa räksytys. Ehkä ihan vain periaatteesta. Lenkeillä Ida & Ilja ovat kuitenkin uskomaton Dream Team, parivaljakko parhaimmasta päästä: kylki kyljessä tepastellaan samaa tahtia ihan kuin vanhat tekijät. Idankin kävely on Iljan myötä rauhoittunut, eikä se enää ole kiskomassa joka suuntaan hermostuneena.

Ilja on mukava kaveri ja uskomattoman ihmisrakas. Hellyyttä ja paijausta ei voi saada liikaa ja mieluiten jätkä makaakin selällään ketarat oiollaan ja ääntelee nautinnosta kun sitä rapsutellaan. Suurin ongelma sen kanssa lienee toisten koirien kohtaaminen, jota ollaankin päästy jo vähän harjoittelemaan lenkeillä. Räksytys on kova, eikä sitä meinaa saada hiljaiseksi millään. Olen kokeillut saada sen huomion itseeni tai makupalaan tai käskyihin, mutta eihh. No, asia vaatii harjoitusta harjoitusta harjoitusta… En ole vielä aivan varma, minkä takia koirat ovat sille niin suuri ongelma, mutta luulisin että se on vaan oikeasti niin peloissaan. Muutamaa koiraa ollaan päästy jo haistelemaan ja näytti sillä olevan kiinnostusta, mutta ei kuitenkaan uskallusta lähempään tutustumiseen. Vihamielinen se ei kuitenkaan ole. Minulle se alistui heti ensimmäisestä torumisesta, heittäytyi selälleen antautumisen merkiksi. Samaa se on tehnyt Idalle, kun tyttö on sitä välillä vähän pomottanut. Aika nössö äijä siis, hehheh.

 LIHAA!

Lisää kuvia voi katsella täältä. Päivittelen sinne taas kun räpsin lisää.

Perheenlisäystä tiedossa

Juoksuaika on mennyt kivasti. Ida on ollut vähän hölmö ja hajut on ollut niin jännittäviä välillä, että tuntuu olevan kuulokin kadonnut… Sisällä tyttö on kyllä edelleen käyttäytynyt kuin unelma.

Jännitystä ja hulinaa on kuitenkin tiedossa tämän viikon lopulla, sillä Idan ja minun seurakseni muuttaa 2-vuotias Ilja! Pienellä hermoilulla odotan, miten koirat tulevat toimeen keskenään. Mahtaakohan Ida tulla mustasukkaiseksi?

Spring in The Tits

Ja näin se alkoi. Idasta tuli nuori aikuinen narttu, kun punaiset pisarat viime viikon lopulla alkoivat tipahdella.

Pikkupöksyt eivät oikein ole tytön mieleen, ne revitään mieluiten pois, ovathan koko ajan tiellä. Alkuun Ida ei uskaltanut edes liikkua niiden kanssa, pelotti niin.

Juoksuaika on selkeästi väsyttänyt pikkuista ja viime päivät ovatkin olleet lähinnä nukkumista varten. Vaikka sitten biokemian kirja tyynynä. Tai sitten se koittaa kovasti auttaa minua lukemisurakassa. Tiedä häntä.

Koirakuiskaaja

Olen koukuttunut The Dog Whispereriin, Cesar Millaniin (koirien/koiranomistajien Dr. Phil). Pointti reality-sarjassa on että Cesar vierailee kodeissa, joissa on ongelmakoira ja pyrkii auttamaan kasvatuksessa. Jaksoissa on kaikkea hulluista chihuista kiiltävien lattioiden fobiasta kärsiviin tanskandogeihin.

Cesarin perusajatus kasvatuksessa on ihmisen dominoiva ote koiraan. Koiraa tulee kohdella koirana, ei vauvana, ei lapsena, ei kaverina vaan koirana. Rauhallinen ja vahva ote koiraan on tärkeää. Kuristuspannan ja jämäkän kävelyn avulla koiraan saadaan niin sanottuun calm-assertive -mielentilaan, jolloin se on täysin hallittavissa.

Ongelmien ydin on tietysti yleensä tai lähes aina virheellisessä kasvatuksessa eli omistajissa. Oikealla otteella Cesar onnistuu kuitenkin taltuttamaan hurjimmankin purijan. Tietysti amerikkalaisessa realityssä kaikki näyttää melko yksinkertaiselta ja kaunistellulta, mutta uskon tyypin ajatusmaailmaan ja arvostan kasvatuksen jämäkkyyttä. Koiran on ehdottomasti oltava alisteinen omistajalle.

Olen saanut sarjasta paljon vinkkejä Idan kasvatukseen. Ollaan harjoiteltu lenkeillä keskittymistä rauhoittumiseen, vaikka ympärillä haukkuisi lauma koiria tai näkyisi muuta pelottavaa. En tosin ole täysin vakuuttunut täyskuristavasta ketjupannasta (ainakaan näin nuorella koiralla), joten jatkan vedonestovaljaideni kanssa.

Idan tulee kävellä jatkuvasti vierellä tai minun takanani, mutta ei missään tapauksessa edessäni. Keskittymisen herpaantuessa ääniin tai muihin koiriin tai ihmisiin, nykäistään valjaista, jotta koiran huomio saadaan takaisin. Mikäli nykäisyt eivät riitä, hipaistaan kantapäällä koiran takaselkää (ei todellakaan potkaista) ja samanaikaisesti hieman kiristetään pannasta. Koira istutetaan ja pidetään huomio siinä tilanteessa eikä muissa asioissa.

On aina yhtä omituista huomata, miten yksinkertaista koiran kasvatus oikeastaan on. Yksinkertaista, mutta ei lainkaan helppoa vaan erittäin haastavaa. Mutta simppelit säännöt, johdonmukaisuus ja pitkäjänteisyys ovat avainpointteja kasvatuksessa.

Kuvaupdate

Idan vilkas sosiaalinen elämä

Kävimme sekä eilen että tänään Pitkäkosken koirapuistossa. Ida sai paljon uusia kavereita ja käyttäytyi aivan mahtavasti. Muut senkun räksyttävät, mutta tämä vain ihmettelee miksi pitää meteliä. Aika pelokkaasti se vielä lähtee leikkiin mukaan ja pienikin vihaisuus saa sen hyppimään jalkoihin josko pääsisi syliin pakoon. Vauhtiin päästyään Idaa ei kyllä pysäytä mikään, poikien juoksutus onkin ihan sen lempipuuhia. Isommat koirat näyttävät pelottavan sitä vielä aika tavalla, mutta samankokoisten ja pienempien kanssa se tulee hyvin toimeen.

Tänään puistossa oli neljä russelia ja myös yksi pikkuruinen russel-pentu. Idaa tietysti luultiin myös sellaiseksi ja sain taas selitellä kuinka tämä on kyllä tanskalaisruotsalainenpihakoiraseonharvinainenrotuenihmetteleettetolekuullut. Siinä koiria vilkuillessa huomasi kyllä erittäin hyvin rotujen erot sekä fyysisessä mielessä että käyttäytymisessä. Russelit oli rasittavia räksyttäjiä ja niillä oli hurja tarve pomotella sekä toisiaan että Idaa. Jalat ovat huomattavasti pihistä lyhemmät ja kehonrakenne leveämpi ja jykevämpi. Pään muoto ja korvat ovat myös erilaiset. Häntä on Idalla selkeästi paljon pidempi ja karva lyhyempää ja sileämpää.

Ollaan myös harjoiteltu vapaana olemista ja luoksetuloa. Se sujuu oikeastaan ihan mahtavasti (kunhan lähettyvillä ei ole lintuja/oravia/rusakoita, jolloin kaikki muu unohtuu, myös käskyt). En sinänsä pelkää pitää Idaa vapaana, ihmisiä se ei välttämättä aina edes tervehdi ja kiinni se antaa aina ja karkuun se ei uskalla lähteä. Ainoana pelkona ovat autotiet, sillä se ei ymmärrä aina fleksissäkään ettei niille sovi rynnätä.

Koirapuistoja ja murkkuikää

Hohhoi, Ida on tainnut saavuttaa ihanan murrosikänsä, sillä tavaroita alkaa hajota hyvää tahtia. Rakkaimpana ovat alusvaatteet, joita kaivetaan vaikka pyykkikoneesta tai kaapin hyllyiltä ja silputaan tai jopa syödään. Olen joutunut tekemään varotoimenpiteitä, ettei näin enää kävisi. Pahvin silppuaminen on myös yksi lempiharrastuksista, saa kivasti koko huoneen lattian peiteltyä.

Muutoin on mennyt mukavasti. Viime aikoina olemme alkaneet käymään ahkerasti koirapuistoissa. Kotipuistossa Malmin kirkkopuistossa ollaan myös tutustuttu useisiin muihin koiriin, joiden kanssa tyttö näyttää tulevan oikein hyvin toimeen. Kaikkien kanssa pitäisi saada leikkiä ja juosta vaikka tuntitolkulla. Ehtiihän sitä sitten levätä kotonakin!

Alla olevat kuvat ovat Vantaalta koirapuistosta.

Kuulumisia ja kuvapläjäys

Pitkästä aikaa pientä päivitystä Idan touhuista. Pikkuinen on kasvanut hurjasti! Muutama viikko sitten alkoivat hampaat tippumaan ja nyt suussa onkin uusi hieno purukalusto. Muutto uuteen kotiin sujui leppoisasti ja tyttö on kotiutunut tänne vallan mainiosti.

Ida moottoripyörämimmi

Nyt se on testattu, kuljetuskoppa pyörän selässä ja menoksi. Matka taittui nyt ensikertalaiselle vain noin 15 km. Ida ei tuntunut huomaavankaan, että oltiin kyydissä, oli ihan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Ida Helsingissä

Ida rentoutuu junamatkalla ja ottaa pienet torkut.

Ida Töölönlahdella.

Ida puistossa.

Tutustuttiin tähänkin sitte.

Lintuja yippeeee!

I’ll catch them!

Merihaassa.

Merihaassa.

Ruokavaliosta

Olen alkanut miettimään Idan ruokavaliota. Tällä hetkellä se syö kolme kertaa päivässä, lähinnä nappuloita tai purkkiruokaa, joskus kypsennettyä jauhelihaa ja piimää. Nyt enemmän lueskelleena olen alkanut pohtimaan BARF:iin siirtymistä, ihan vain sen luonnonmukaisuuden ja tuoreuden vuoksi.

Koirakoplasta ja Zayora’sin kotisivuilta löytyikin varsin hyviä artikkeleita myös pennun barffauksen aloittamisesta. Vinkkejä ruokinnasta otetaan mieluusti vastaan! Ensi viikolla ajattelin käydä Murren Murkinassa ja ostaa ensimmäiseksi kokeiltavaksi jauhettuja broilerin siipiä ja niiden lisäksi tavallisia junior-nappuloita. Saa nähdä, mitä tyttö tykkää.

Koiranomistajan elämää

Pieni koira on todellinen täysipäivätyö. Leikkiä pitäisi koko ajan, ulkona ravata tunnin välein, ettei pissa tulisi niin usein sisälle. Ida on alkanut nukkumaan huomattavasti vähemmän kuin ensimmäisillä viikoilla. Vauhtia ja rohkeutta on tullut myös huomattavasti lisää. Enää ei kaupunkielämäkään pelota, bussit ja rekat ja muu automelu ei enää häiritse ja julkisissa vauva kulkee jo kuin mikäkin vanha tekijä.

Itsestäni on tuntunut varsin huvittavalta, miten paljon pieni suloinen koira kiinnittää tuntemattomienkin ihmisten huomiota kaupungissa liikuskellessa. Kaikki tuntuvat hymyilevän suupielet korvissa ja kyllä kävelylenkillä vähintään joka toinen vastaantulija pysähtyy tätä pientä ihmettä tervehtimään ja kyselemään ne perinteiset kysymykset: “Miten vanha tää on? Minkä rotunen tää on?” Kukaan ei tunnu tietävän tanskalais-ruotsalaista pihakoiraa, onpa muutamaan kertaan todettu myös että “Nyt oot ottanu väärän koiran, tää on kyllä se tsäkrusseli!” Myös ajokoiraa on ehdotettu.  Ja beaglea. Lisäksi ohikulkijoilta saa aina roiman annoksen koirankasvatusvihjeitä, alkaen kynsien leikkuusta hihnan nykimiseen tai julkisissa matkusteluun.

Mutta kyllä kai tuollaisen karvapallon nähdessä sitä karskimpikin heltyy hymyyn, en siis ihmettele.

Ida mökillä

Kyllä merelle tiirailu on mukavaa lomapuuhaa!

Turvassa jalkojen juuressa.

Pieni pihakoiran alku.

Kuulumisia

Ida on kasvanut hurjasti. Vauvamakkarat alkavat hävitä, eikä nahkaakaan ole enää niin paljoa ylimääräistä selässä ja vatsassa. Tyttö on reipastunut huomattavasti, uskaltaa jo mennä vipeltää yksinäänkin, välillä lähtee seikkailemaan vähän liiankin pitkälle… Toisaalta hän tulee kyllä yleensä kiltisti kutsuttaessa takaisin (ellei satu jahtaamaan lintua tai kissaa).

Matkustelua on viime viikoilla harjoiteltu paljon. On kokeiltu junamatkaa, bussimatkoja ja autoiltu paljon. Reissut ovat menneet aina hienosti - pienen ulinan jälkeen Ida kaivautuu kantokopan pehmeisiin vällyihin ja nukkuu sikeästi kunnes ollaan perillä.

Maalla vapaana tottuneena on täällä Helsingissä vielä paljon harjoiteltavaa. Ääniä on hirmuisesti, kaikkialla on ihmisiä ja autoja ja muita koiria ja kaikki on vielä kovin pelottavaa. Kävelylenkit jää lyhyiksi, sillä Ida alkaa vikisemään ja hyppii niin määrätietoisesti jalkaa ylös, että se on pakko ottaa syliin turvaan. Hetken päästä uskaltaakin taas kävellä 10 metriä itsekseen.

Ihmisiä ei pikkuinen osaa pelätä ollenkaan. Enemmän ihmetyttää se, ettei ihan kaikki olekaan kiinnostuneita silittämään ja paijaamaan sitä kaikkialla. Vieraidenkin silitykset siis on kelvannut, saavat ihastelijat usein myös märkiä pusuja lisänä.

Uusia kuvia

Vauva kasvaa

Viime viikolla Idalle hankittiin uusi ruskea panta, oma harja ja koirashampoota. Ensimmäinen suihkukerta oli kauhistuttava kokemus, pelotti hirmuisesti ja Ida näytti surkealta. Turkista sen sijaan tuli pesun jälkeen kauniin valkoinen ja pehmeä.

Tuntuu, että koira kasvaa silmissä. Se alkaa selkeästi muistuttaa yhä enemmän pihakoiraa, vaikka vielä vähän vauvarasvaa mahassa onkin. Käytökseltään se on kyllä vielä aivan tohelo ja päivät menee pitkälti nukkuen.

Hihnassa kulkeminen on alkanut sujua huomattavasti paremmin. Se ymmärtää jo, että edelläkin voi kulkea ja tietää suunnilleen, mihin hihna riittää. Metsässä ollaan annettu sen kulkea ihan yksikseenkin, kiltisti on seurannut ja tullut aina kutsuttaessa takaisin.

Kissojen kanssa on mennyt kohtalaisen hyvin. Alkujärkytyksestä selvittyään Ronja ja Lotta uskaltavat nyt tulla syömään ihan normaalisti. Ida on touhukkaana vispaamassa häntää ja söisi mieluusti kissojenkin ruoat. Kovasti tuntuisi haluavan kaveerata kattien kanssa, joita ei taas näytä kiinnostavan yhtään.

Idan ensimmäiset päivät kotona

Ida haettiin kotiin 30.7. 2007 viettämään ensimmäistä juhannustaan. Matkalla Kennelistä vauva ulisi noin viisi minuuttia, jonka jälkeen tyttö asettui etupenkin jalkatilaan vällyjen sekaan nukkumaan ja nukkui koko puolitoistatuntisen. Perillä herättyään se oli heti virkeä ja eloisa ja lähti innokkaasti tutkimaan kaikkea ympärillä olevaa.

Ensimmäistä yötäkin tuli stressattua aivan turhaan, sillä Ida nukahti kiltisti koriinsa ja heräsi vain kerran hetkeksi ulisemaan. Seitsemältä aamulta alkoi olla nälkä ja se herätti minut tohinallaan.